Veikkausliigaa on tapana surkutella. Yleisö on pientä, stadionit ovat vanhoja, ja paras pelaaja siirtyy ulkomaille heti, kun joku tarjoaa sopimusta. Kaikki tämä on totta, ja kaikki tämä on sivuseikka juuri nyt, syyskuun puolivälissä.
Kolme kierrosta ennen loppua Veikkausliigassa on pelissä mestaruus, kaksi europaikkaa, yksi karsijan paikka ja yksi suora putoaminen. Viidellä joukkueella kahdestatoista on jokaisella ottelulla suora merkitys. Jääkiekon Liigassa vastaava tilanne syntyy maaliskuussa, jos syntyy.
Tiivis kausi on ominaisuus, ei vika
Veikkausliigan kausi on lyhyt, ja sitä pidetään ongelmana. Se on myös sarjan suurin vahvuus. Kun kausi kestää huhtikuusta lokakuuhun ja joukkueita on kaksitoista, jokainen kierros painaa. Kolmen tappion putki elokuussa voi maksaa mestaruuden. Liigassa sama putki lokakuussa unohtuu joulukuuhun mennessä.
Tiiviys näkyy syksyssä. Kun taulukko on tasainen ja kierroksia vähän, laskelmia tehdään joka viikko, ja laskelmat ovat parasta urheilusisältöä, mitä on. Ne saavat ihmiset katsomaan ottelua, jossa oma joukkue ei pelaa.
Näkyvyys on kunnossa, myynti ei
Veikkausliigan jokainen ottelu näytetään suorana. Se on saavutus, jota kymmenen vuotta sitten ei pidetty mahdollisena. Mutta sarja myy ratkaisusyksyään huonosti: otteluohjelma julkaistaan myöhään, kierrosten alkamisaikoja siirretään, ja markkinointi keskittyy kauden avaukseen, jolloin mitään ei ole vielä pelissä.
Vertailukohta löytyy Norjasta ja Tanskasta, joissa sarjojen viimeiset kierrokset pelataan samaan aikaan, ne rakennetaan yhdeksi tapahtumaksi ja niitä myydään puoli vuotta etukäteen. Se ei vaadi rahaa. Se vaatii päätöksen.
Kaksi viikonloppua
Seuraavat kaksi viikonloppua ratkaisevat Veikkausliigan kauden. Kuopiossa voidaan juhlia mestaruutta, Tampereella voidaan menettää se, ja kahdessa kaupungissa pelataan siitä, pelataanko ensi vuonna pääsarjaa lainkaan.
Se on Suomen paras urheilutuote. Sen pitäisi vain kertoa se itsekin.
